IMG_6247-normal.jpg

Bataatti on makeahko juures, jonka makua voi kuvailla jonnekin lantun ja porkkanan välimaastoon. Sopii lisukkeeksi esimerkiksi pihvin kera.

IMG_6226-normal.jpg

Ainekset

  • Bataatteja
  • Voita
  • Ruokaöljyä
  • Suolaa
  • Pippuria

IMG_6233-normal.jpg

Uuni lämpiämään 220 asteiseksi. Bataatit kuoritaan. Leikataan viiltoja, ikään kuin perunalastuiksi. "Sipsit" ovat kuitenkin kiinni toisissaan alapinnasta noin puolen sentin matkalla. Päälle pirskoitellaan ruokaöljyä ja laitetaan uuniin tunniksi.

IMG_6238-normal.jpg

Puolen tuunnin päästä otetaan pelti hetkeksi uunista. Suolaa ja pippuria siroitellaan päälle samalla raottaen viiltoja varovasti. Voinokareita päälle ja takaisin uuniin.

IMG_6245-normal.jpg

Kypsät bataatit pois uunista. Pellin pohjalle valunutta rasvaa kannattaa lusikoida päälle.

IMG_6254-normal.jpg

Sopii erinomaisesti esimerkiksi pihvin lisukkeeksi.

Jälkipohdintoja:
On melko tuhti lisuke! Yksi pieni bataatti riittää kahdelle ruokailijalle ja suurempi kolmelle. Ainakin itse tuli valmistettua aivan liikaa! Kokattu määrä meni vain puoliksi kaupaksi kuudelle nälkäiselle.

Maku saattaa myös tuntua eksoottiselta. Vaikka nimestä ja ulkonäöstä tulee mieleen peruna, maistuu se melkoisen erilaiselta. Hyvää kuitenkin tuli!

Viiltojen leikkaaminen käy työstä, koska raaka bataatti on kovempaa kuin peruna.

Saman voi yhtä hyvin tehdä perunoista!