Bulgogi tarkoittaa suoraan käännettynä "tuliliha". Sen uskotaan saaneen alkunsa 2000 vuotta sitten muinaisesta Goguryeon kuningaskunnasta, joka nykykartalla käsittää "edistyksellisen" Korean, Mantsurian ja Etelä-korean pohjoisosat. Nimestään huolimatta bulgogi ei ole tulista, mausteista kylläkin.

CNN:n järjestämässä maailmanlaajuisessa äänestyksessä bulgogi pääsi sijalle 23 maailman 50 herkullisimman ruuan listalla.

Bulgogi voidaan valmistaa naudan, porsaan tai broilerin lihasta. Nauta on yleisin.


Vertailukohtana Gimpon lentokentän viereisen ostarin ravintolassa tarjoiltavaa bulgogia Seoulissa. Nuo punakaalit lihojen päällä puuttuvat omasta versiosta. Selitys on niinkin yksinkertainen kuin että unohtui ostaa kauppareissulla.

Sienet ovat jotain sellaisia että jos niitä alkaisi kasvaa talon alapohjan rakenteissa kannattaisi huolestua. Joka tapauksessa Tarjoustalo ei myynyt kuin herkkusieniä, joten oli tyytyminen niihin. Yleisesti ottaen sieniä käytetään paljon, tosin niitä Kiinalaisia hattivatteja ei näkynyt.

Keput on rosteria ja Koreassahan syödään sellaisilla rautatikuilla, joista saa puutikkuja huonommin kiinni. Annos tässä ravintolassa maksoi suurinpiirtein saman kuin mega-ateria Hesellä.


Ravintola oli tämän näköinen. Kokit liekittivät annoksia wokeissa taajaan. Täällä on ihan asialliset pöydät ja tuolit, mutta kyllä siellä sellaisiakin paikkoja on missä pyödän jalat ovat 10 cm pitkät ja istutaan lootusasennossa lattialla.


Tässä vielä kuva Korean niemimaan eteläkärjen tuntumasta Torstailta 2.2.2012. Pohjois-etelä suunnassa ollaan kutakuinkin Pohjois-Afrikan tasolla. Tuon tallaajan ajatukset on helppo arvata: sitä väitettyä globaalia lämpenemistä odotellessa...

Bulgogi
Kokkailuaika: 45 min
Vaikeusaste: Keskinkertainen

Ainekset:

  • 400 g naudanliha lastuja
  • Paketti herkkusieniä
  • Nippu kevätsipulia

Marinaadiin:

  • 0,5 dl soijakastiketta
  • 3 rl seesamöljyä
  • 3 rl valkoviinietikkaa
  • 3 rl sokeria (ei kuvassa)
  • 2 rl rouhettua mustapippuria
  • 1 sipuli
  • 3 valkosipulin kynttä

Lisukkeeksi:

  • Riisiä
  • Kimchi (voi korvat kaalipohjaisella salaatilla)


Kimchi on chilissä marinoitua kaalia. Kaali on yleisin, mutta periaatteessa mikä tahansa vihannes voidaan valmistaa kimchiksi. Jollei halua lähteä Aasiasta tai Asia shopista asti sitä ostamaan, voi yhtä hyvin käyttää lisukkeeksi kaalipohjaista salaattia.


Soijakastike, seesamöljy ja valkoviinietikka on jo lisätty punaiseen keppuun joka edellisessä elämässään oli hillopurkki. Seuraavaksi on menossa pilkottu sipuli & valkosipulin kynnet, sokeri ja mustapippuri.


Riisiä tulemaan paketin ohjeiden mukaan. Jos aikoo syödä annoksen puikoilla kannattaa valita puuroutuva riisi.


Kun kaikki ainekset on marinadissa tehdään siitä sauvasekoittimella tasaista mössöä.


Marinadia lisätään naudanlihalastujen sekaan kohtuudella. Käytettäessä 400 g lihaa n. 1/3 marinadista jäi käyttämättä. Se hyödynnetään myöhemmin sieniin.

Tässä tapauksessa käytin valmiita lastuja. Jos haluaa leikata ne kokonaisesta lihan palasesta itse, pitää liha laittaa n. tunniksi pakkaseen jonka jälkeen leikataan lastut terävällä veitsellä niin ohuiksi kuin mahdollista.


Wokki kuumaksi ja n. puolet lihoista yhdellä kertaa paistumaan.


Taustalla on parila johon bulgogi rakennetaan. Alla olevat levyt ovat kolmosella pitäen lihan kuumana. Keväsipulit freesataan Wokissa, jonka jälkeen puolitetut herkkusienet paistetaan makupinnalle.

 Annos valmiina nautittavaksi tirisevästä parilasta lisukkeiden kanssa.

Hyvää alkanutta lohikäärmeen vuotta!